Kymmenes luuku

Mun äiti neulo joskus tämmösii tonttui ja anto niit sitte kaikil perikunna jäsenil joululahjaks. Mää tykkäsi omastani nii paljo, et tein niit viä lissää. Noitte putkiloitte sisäl o kaks paperimassapalloo, ylempi vähä piänempi ko alempi. Äitin versiois oli viä suu ja silmäkki kirjailtun. Mua vähä häiritti se kauhian levvee hymy. Niimmää sit purkasin ne vallan pois, enkä laittanu semmosia uusiinkaa tonttuihi. Kyl sitä saa jättää miälikuvituksellekki vähä tillaa. Vaihtelee laki ja kaulahuivi asentoo, semmoset kertoo iha tarpeeks kunki tontu miälialast. Väkisihymy o ainaki kauhia pittää, senny tiätää jokkikine.