Ko mää viime syssynä pyysin kavereilt tilkkui ja lankanpätkii opinnäytetyätä varte, ni mää sain niit kauhian määrä. Emmää millää pystyny niit kaikkia opinnäytetyänalleihi tunkeen. Tartti alkaa pohtiin, et mihin mää ne oikee tällään. Johonki kiärrätyshommaan ne tarttis käyttää, ko sitä varte ne o pyyrettyki. Asia jäi vaivaan takaraivoon. Sit kevättalvel mää yhtäkkii sen keksein. Mullon varastos tallel mun äitin vanha ruskee lammasnahkaturkki. Soon ollu äitin käytös viimeks varmaan joskus 50-60-luvul, ja yhren erinomasen hianon frouvan pääl soli, ko hän kävi siippans kans aina sillon tällön hianois juhlis essiintymäs. Nyttemmi pariskunta o jättäny nua essiintymishommat piänemmäl, ko alkova pelkään, et tulevat liian kuuluisiks. Julkkiksen olo ku ei oikee loppuje lopuks viähätä tätä alunperin rauhallist maalaiselämää viättävää herrasväkkee. Turkki oli ollu täysi viraattomana mun varastos jo kymmenise vuat.
Mää hajin turkin ulkovaraston uumenist ja totesin, et haiseepas se, tota, vintil. Pistin sen ensi pihal tuulettuun pariks päiväks. No ei pahemmi auttanu hajjuun. Mää tutkein hajun lähret tarkemmi (hyh) ja totesin, et enite haisee puuvillavanune toppavuari. Eiku sen irtiratkomisee ja samal tuli ratkottuu muukki saumat. Vanuvuari meni roskiksee, mut turkin palat mää laitoin uurellee pihal tuulettuun. Muutaman päivä välein mää harjasi turkkipualen mohairharjal ja lihapualen vaateharjal ja kuival putsaussiänel. Nahkaa ja turkkii ku ei parane men kasteleen, muuto soon entine pehmee ja joustava materiaali. Vihro viime vinti haju oli karonnu sen verra, et uskalsi ottaa sen sisäl ilma pökertymisvaaraa.
Mää totesi, et karvaa o nii paljo, et mää saan täst oikee iso nalle. Seitkytäsenttise. Mää tein kaavat yhre kirja mukkaa ja asettelin kaavat turkin kappaleil sillai, et ne kaikkein kuluneemmat kohrat jäi käyttämäti.
Leikkasi palat melkei senti saumavaroil, ko nahka oli nii paksuu, et ei oikee piänemmil kyenny. Enne tehtii nääs turkit sillai kunnollisest nahaast, eikä mittää höylätty olemattoma ohkaseks niinku nykyää. Sit mää aloi ompeleen niit yhtee. Ei ollukkaa mikkää iha tavalline ompelus. Nuppineuloi ei voinu käyttää, ko niist jäis aina reikä turkkii, joka saattas tuattaa hankaluuksii, jos vaik sisälmykset tunkis niist ulos. Tartti väsätä verhonipsuist kiinnitystyäkalut iha tätä hommaa varte. Nahka oli nii paksuu, et vaik mul oli nahkaneula, ni silti tartti olla nahkapintane hanska käres, et sain lykättyy liukkaa neula naha läpi. Tyän alus mää luuli, et mää ymppää tän nallen kans opinnäytetyähöni, mut ko vähä aikaa olin äheltäny neulaa nahkan läpi, ni muuti suasista suunnitelmii.
Ko mää oli melkei kaikki palaset jo ommellu, ni sain kässiini semmose kirja, jos sanottii, et ko turkiksest tekkee nallee, ni se tarttis vuoarittaa puuvillakankaal, jottei nahka pääsis ompeleitte kohralt venymää ja sitä kautta ratkeemaa. No, tehty mikä tehty, emmää ennää voinu nii reikii vuarittaa, jote pääti kattoo mitä tapahtuu, räjähtääkö koko helahoito ko mää saan sen täytettyy. Vihrosta viime nallen palaset oli ommeltu ja sit alko täyttämine. Silppusi tilkut viä piänemmiks ko ne oli ja lankat pikkupätkiks. Sitte mää aloin tunkee niit nalle paloje sisäl. Kyl niit sin meniki, meni ja uppos. Nallen painokäyräkki alko nouseen melkosesti. Täyttöaukot meni iha nätisti kii, paitti viimene seljän aukko. Sihe mun tartti pujottaa tukikankaat nurjal pualel jotta ompeleet ei ratkeis naha venues. Ny mää nosti nallen joksiki aikaa kirjahylly pääl huilaamaa. Piti nääs tehrä kouluhommii välil.
Pari viikkoo sit mää ompeli korvat paikallee ja tännää mää laitoi sil silmät ja nenä. Silmie laitto meni iha ok, vaik vähä hirvitti, et mite nahka reakoi uusii reikii. Mut ei ainakaa viäl o ratkennu se enempää. Ton ratkeemisvaaran takia ei tullu kuuloonkaa, et olsin kirjonu sil nenänpää. Tuatekehittellyy tein vähä aikaa antaumuksel, jiirisahallaki huseerasi pitkän tovi, kunnes totesi, et paras taitaa tulla tavallisest puunapist, jota vähä vualin sopivan malliseks puukol. Sen sit päälystin mustal kankaal ja kiinnitin muutamal pistol nenänpäähä. Kaulaa viä Virost ostettuu nauhaa ja Bengt Bärttil Benjamin o valmis.
Tää nalle o tosi iso ja painava, ratekiset mitat o 5,6 kg ja 70 cm. Silti pelkään nahaan ratkeemist nii paljo, etten uskal sitä pahemmin pirel. Enkä anna toistenkaa sitä tehrä. Siks sen paikka o jatkoski kirjahyllyn pääl. Sikses ei o paha näköne siäkää. Ja saumat näyttää kestävän ainaki katteluu. Nii et kiitoksii vaa kaikki Bengtin sisälmyksiä lahjottaneet, teitin ansiost tää nalleherra on hyväs lihas ;)
Seuraavan turkisnallen mää kyl varmana vuaritan. Ettei mee yäunet sen takkii, et pelkää saumojen räpsähtävän sepposen seläälleen...
