Villasukkarisainia

Moon miättiny. Alotan tällai juhlallisesti, ko miättimine o juhlallist ja tärkeet tyätä. Ni, oon miättiny, et minkähä takkii mulle o nua villasukat nii tärkeet. Käytän niit kesät talvet, mitä ny kovimmil helteil vähä varpaitani vilvottelen ilma. Tehtaalaisii puuvillasukkii käytän vaa pakon eres ja ne kerrat vuares voi laskee yhre käre sormil. Kyl kai sihe vaikuttaa semmone juttu, et ko mää kävi alakouluu, ni runsaan kahre kilometrinki koulumatka piti iha ite omin pikkujaloin kulkee. Kovil talvipakkasil kävi niil reissuil sit vähä ikäväst varpaitte suhtee. Sen takkii varpaat o ny aikusenaki nii viluset. Meinaa, ko sanotaa et "ankee lapsuus, piukka pipo ja liia vähä lelui", ei mun kohral oikee pitäny paikkaans, mut mitä se sit oli ko varpaat jääty?

Sukkii oon sit värkänny vuasien varrel ittelleni ja muillekki kaks taikka kuus. Jämälankoi on niist värkkäyksist siunaantunu. Teen ny täsä tunnustukse, et joskus oon heittäny niit lankalloppui roskiinki, hyihyi, mitä tuhlaust. Viime kevvään oli taas kasa komistunu nii, et aloti jämälankarojekti. Tavotteen oli tiätty saar ne kaik käytettyy. Ja kyl jämäkasat aika lail väheniki. Tulokset pääty nii ommaa jalkaa ko joulupuki konttiinki.

 

Mut mää e ymmär ko silti vaa sukkalankat lissäänty varastosa. Mut soon Novitan vika. Mitä tekkee nii hianoi monivärisii Nallelankoi et mää e pysty lähteen kaupast ilma jottai semmost. Meinaa mun jalkaa soppii sit kaikkei parhaite semmosseet sukat ko o tehty Nallest. No, joskus kevväämmäl käy ohkosemmastki lankast tehryt. Mut Nallee kulluu kaikkei enite.

Toisaalt jos kuttoo koko perussuka samast lankast, ni soon vähä tylsää. Tost jämälankarojektist mää sain irean. Risainirean. Mää laittelin niit hianoi kirjavii lankoi eri järjestyksee ja klimpsoin niist pätkylöit. Täst o yks risaini menosa.

Lankanpätkylöitte mittana mää käyti kässiini. Eli kui pitkän pätkän saa ko kässii levittää iha yyperleveelle. Parhaalt tuntu semmoset pätkät ko mittasi kuus vettoo eli käsielevityst. Ne mää käärei uurestaa kahrel samallaisel keräl ja kuroin uurenlaist kirjavaa sukkaa. Näis hauskint o se, et mää e lainkaa yrit sovittaa samavvärisii raitoi sammaa kohtaa sukkaparisa, vaa annan tulla semmose kohra lankast ko tullee. Sillai ei jää lankast hukkapaloi. Nuukanuuka, sano äiteeki. Sen takkii sukkaparistakaa ei sit tuu iha samallaisii, vaa hauskasti vinkeit.

No ny joku sannoo, et voi kauheet sitä lankapäitte päättelemist. No ei o, ko tekkee näi.

Eli pujottaa lankanpäät lenkil toistens yli ja kuttoo piäne matkaa molempii lankoi kaksinkertasena tyähö. Suka viimeistelyvaihees voi sit vähä katkoo yli jääneit lankanpäit pois, ni o siistii jälkee. Tän konstin mää opei kaveriltani Irjalt, terveisii vaa hälle.

Eimar, meen taas kattoon mimmost raitaa seuraavaan sukkaan tullee .

Hyvvää tätä vuat vaa

Oon tossa pitäny vähä niinku taukoo. Koon ollu kaikennäköst. Menemät sen enempää likasii yksityiskohtii aattelin ilmottaa, et oon päättäny taas jatkaa. Et niinku näi.

Viime vuarest o pakko sannoo, et alko tua tyä sit nii maan perusteellisest haittaan näit harrastuksii. Jos ny kaikkee voi sit harrastukseks sannoo. Käsitöit tullee ainaski tehtyy hittaammal tahril ko aiemmi. Mut ei se haittaa, kuka muka mun o käskeny niist ressiä ottaa. Täsä tuan essii muutama jutu, jokka oon vääntäny viime vuare pualel.

Enne valmistujaisii tuli tenkkapoo, ko ei ollu hiattoma juhlahammee kans mittää sihe sopivaa vaatet laitettavaks jos sattuis kylmä ilma olleen. Eikä rahhaa köyhäl opiskelijal tiätty yhtää kaupast semmost ostaan. Sattumoisi löyty lankavarastoist pari sattaa rammaa silki ja meronivilla sekotuslankaa, iha samavvärist ko mekko. Emmuist minkä merkkist oli mut jottai worsted-vahvust soli. Siit sit värkkäsi iha omast pääst kauheel kiiruul hartiahuivi.

 

No, ilma oli valmistujaispäivän ko morsei, enkä mää tommost noi paksuu lämmikettä tarvinnukkaa. Sitä paitti olis se ollu vähä mummumaine. Mut kaula ympäri kiatastun soon hyvä ny talvel. Ei kutitakkaa yhtää. Ja väri o iha mun.

Toi on toi Seekki ny kauheen suasittu essiintyjä. Mää tykkään erityisesti sen piisist "Sokka irti".  Soon tullu mulle niinku läheiseks. Ei sen takkii et mul olis varraa kauhiast niit sokkii irrotella, eihä sitä mun keski-ikäne maksakaa kestäis. Mut onneks o muit ahkerii siin asias. Mää sai viime kevvään paikalliselt kauppiaalt pari pussillist juamatölki sokkii. Sano, et tee ny niist jottai, ko hän o aikans kuluks niit palautetuist tölkeist irti nyppiny ehtoisi. Syssyl piti men oikee sit kurssil, et opein tekkeenki niist jottai. Kauhee mont hianoo teelmyst sain alul, mut jottai oon saanu valmiikski. Piänempää pussukkaa mahtuu älypuheli sisäl sopevast ja isompaa soppii nois hommis tarvittavat tyäkalut, niinko ny esmerkiks sivuleikkurit ja piänet pihrit.

Mää sit oroti, et Sauli ja Jenni olis mun kuttunu Tamperetalloo, ko mää oli tehny sitä varte ittelleni hianot kääryt ja rannerenkaakki noist sokist.

 

Mut ei vaa kuttua kuulunu. Iha kummallist. Olikoha Itella hukannu se? No, tarttee varmaa säästää nua sit tän vuare juhlii, pääsee näytteleen niit sit oikee Helssinkii resitenti linnaa, ko se pannaa ny kuntoo.

Emmää ny sit muist muut mitä o pitäny jo aikasemmi näyttää. Mut niit keskeneräsii o. Täski o yks teelmys. Kyä kai tääki joskus valmiina tääl plokis näkkyy.

Kyl määki

Kyl määki Tampereel kävi. Meinaa kästyämessuil. Siskolikka sai yllytettyy ko lupas paika niire  opisto linjapiilis. Mittää ei pitäny ostaa ko kaapit o tavaraa väärälläns. Enkä mää paljoo ostanukkaa ko vaivase kolme kassii oli mukan ko tulin kottii. Ja kaik kursseil tianaamani tarvikerahat karonnu. Omast miälestäni ostokset oli silti hirvee hyäryllisii. Vaik en iha kaikist tiä kosk tulen käyttämää...

Kyl mää Turuuski oon käyny. Usseemma kerra tänä syssyn. Yritän siä viisastuu. Mut vaik opet yrittää niska limas ni ei oo helppoo takkoo mun päähä uutta tiatoo. En tiä onko muistitikku tääl pääs jo liika täyn. Tai sit se o liika ohkone, meinaa se tikku. Mut annetaa ny niire opettajie yrittää.

Kyl mää kästöitki oon tehny. Keskeneräste osasto o lissääntyny taas monel teelmyksel. Het ko saan jottai valmiiks ni kyl mää sen tän laita. Soon sit eri asia kosk semmone tapahtuu.

Kyl mää muitaki rahammennoi oon keksiny. Meinaa Vanha Uskolline päätti jäärä sairaseläkkeel. Ei siin sit voinu oikee muuta ko ruvet hiaroo uuresta kauppaa. Ens viikol taitaaki tulla sit oikee lentävä lähtö. Meinaa sorsastaan...

Kesän salroo ja vähä muutaki

Moon vähä jäljes noist käsityäläiste trenreist ton taannoise opiskelu tähre noiniinku huiviosastol. Mennee kesä aikan sain vähä kii ko pani hösseliks. Ensteks mää purein toissakesän alottamani melkei haapasalulaise huivi ja aloti uusiks. Ja lopeti kans. Nyppyiki maltoin tähä tehrä, vaikken niist oikee tykkääkkää. Ei sovi oikee nääs tyylii. Lanka o jottai semmost Naurava lampaa tuatet ko osti muutama vuas sitte Turuust. Aika lälly värine tää o, mut kaimmar se jostai paikkas löytää.

Mää sano, et tää o vaa melkei haapsalulaine, ko täs ei o joka pualel reunapitsei. Malli o hiukka mukkailtuNancy Bush'n kirjast Pitsihuivit neuloen.

 

Kävi muuto justiins siskolikan kans Haapsalus yhre käsityäläisporuka kans. Oli iha mukava reissu. Käsityävärkit ainaki lissäänty... Ja aurinkonnousu hotellihuaneen terassilt oli hiano.

 

Käytii Hiidenmaal ja Vormsisaki. Hiidenmaan Suuremoisan kartanon ovis oli kertakaikkiaa hianot valurautakoristeet....vaa ko niit piteli, ni huamas et noliki puuta. Siinon saanu tekijä hetke aikaa väkertää.

Vormsisa käytii hautuumall ko siäl oli kuulemma maalima enite pyäreit aurinkoristei. Hautuumaat o siit mukavii paikkoi, et siäl aina vähä hiljentyy. Vaik kylmä siäl oli, ei viittiny iha tuntikausii ol.

Vormsin käsityämyymäläs oli semmone vekoti, jota en o enne nähny. Pirtanauhan kutomapuut. Vois olla aika vinkeet, jos vaikka nauhoi tehtailla alkais...

Jaanii mää taisi öksyy otsiko aiheest. No seuraavaks mää kokkeilin tehrä Wingspania. Netist kaappasi ohjee ja eiku värkkäämää. Pääti tehrä se liukuvärjätyst vironvillast ja kättee osu pinkki versio. Ei tost mikkää kauhee huano tullu, värisävyki o sellane, et mää voin joskus pittää. Jonnai synkkänä syyspäivänä voi piristää kummasti miält. 

Huivi tehrää kokonaa helppoo ainaoikeineulet, jote ei o vaikee ja soppii hyvi telkkarinkattomiskäsityäks. Mää tairan viä joskus tehrä toisenki, vähä piremmä ja ehkä levveemmänki....

Sit mää kyllästyi näihi hempuka värisii töihi ja pääti tehrä jottai vähä ramaattisempaa. Molin joskus johkaantunu Tapion kaupast ostaan vihreeviolettii Regian Lace-lankaa. Siitä mää värkkäsi oma versio Annishuivist. Täs huivist mää tykkään oikee kovast ja soon ollu mul jo oikee käytöski.

Ny o kesä menny. Puut riisuu itteään ja kultaa mun lenkkipolun varret. Nautitaa syssyn väreist.

Hämmeesä

Pari mun retkistäin o kohristunu Hämmeesee. Ekaks mää meni mun serkkulikan tyä Heinolaa. Me kaks aika hiljast plikkaa sanottii sen viikollopu aikan pari sannaa sillontällön... Nojuu, mailmaa tuli parannettuu iha olan takkaa. Heinolas retkeiltii lintutalos ja motokrosraral ja terveyskeskukse tianoil ja sit siä Siltasaares mis oli sit hianoi hiakkaveistoksii muutama kappale. Kaffee ja paakkelssiki oli siäl hyvvää.

 

Tual Muumin unelma takan näytti oleva joku  isompi pytinki. Soon kuulemma Forskullan kartano, josa toimii tillausravinteli. Ei mikkää kauhee huano talon paikka.

Se, mikä oli lähestulkoo unohtumato hetki serkkulikan tykön oli, ko mää opeti sille mite virkataa afrikkalaine kukka. Sil meinaa o tää virkkausharrastus aika tuare juttu ja iha pikkase vaa o inttapään vikkaa... Mut oppi se, ja nyt onki sit varsi hurjat virkkaussuunnitelmat ens kesäks... niist sit myähemmi, ko ne totteutuu.

Toine hämäläine paikka misä oon käyny hiljattai yäkyläs o Tervakoski. Mää kävi pitämäs siä Kapiokirstu ry:n jäsenil nallentekokurssii. Villaukse näin Puuhamaastaki, mut ei se jostai syyst ennää verä pualeensa. Sitä teki ennemmi askartelupuati nimeltänsä Coconut, kannattaa poiket jos kuljette siä. Soon iha Vappaavalinna viäres, sen kaljapaari toisel pualel.

Yäpaikas oli sit hianon näköne kukkane, isäntä oli sen tuanu emännälle, ko se joutu siivoon yksiksee, ko miäs oli sairaslomal. En tiä mikä se oikee o, lehret ja nuput näyttää iha kloksiinial, mut kukat o ko ruusui. Onks kellää tiatoo?

Muutama nalle tuli valmiiks kurssil, mut niitte kuvie julkasemisee e huamannu kyssyy luppaa. Aattelin kumminki tämä vanha nalleherran (vai olikse rouva/neiti) kuva näyttää. Hän o 46 vuatta vanha ja iha kauhia tärkee viä omistajallens.

Jyväskyläs

Mää en tiä ko pakkaa nää postaukset tulleen harvakseltaa. Mut tullee ny kummiski. Oon keriinny täs loppukesäst tekkeen muutama viikonloppureissuuki. Sen takkii e varmaa sit o kerriinny postaileen.

Kuukaus sitte mää kävi Jyväskyläs. Linjapiilil. Ei tarvinnu pysytel herreil oma auto ratis. Viäti yhre mukava lavvantaipäivä kattastamal kaks tärkeet keskisuamalaist kohret. Eka oli Toivola vanha piha. Siäl myyrää piänis makasiinikojuis kaikellaisii kärentaitoi ja sit siä o se Titityyn lankakauppa. Pihan porttipiäles oli mukava näköne palluraine tervetulloo toivottamas.

Ko kerranki oli aikaa, ni katteli kaik makasiinipuarit tarkkaa ja piha lairas oleva museotalonki. Emmä ostanu siält mittää, ko ain tuli miälee, et "kyl mää ton ossaisi ittekki tehrä". Sillai säästää mukavast rahhaa. Nuukanuuka, sanos äitee. Mut sit mää meni sin Titityyhy. Kertakaikkiaa hianoi lankoi, voi pojat. Hianoo ko pääsi niit iha livenä katteleen, eikä vaa nettikaupas. Ja yks tutu näköne nuari naine siin pyäri kans hymyssui. Kattelin siin vähä ympärilleni ja huamasi, et o iha uus neulekirjaki myynnis. Siit mää sit hoksasi, et juu, toi o ton kirjan tekijä Veera Välimäki. Ilmankos oli tutu näköne, ko oli jostai nähny jutu naisest. Olipa se onni, etten ollu aikasemmi sitä kirjaa ostanu mualta, nymmää sain ommaa kirjaani iha tekijä omakätise omistuskirjotukse. Niija tuliha siäl ostettuu vähä lankaaki. Mut noli iha suunniteltui ostoksii, khröm.

Sit mää lährin talsiin kohti Suame käsityän museoo. Matkal mää hoksasi, et ei mul ollukkaa tullu mun vanhaa risaa kännykkää viästii Omenahotelli huaneen nummerost. Voi rähmä, millais mää ny pääse yäks maate? Just sillo sattu joku ryntää viäreisest talost koval kiiruul mun ohitte. Mää kattoi mistä se tuli. Jaa, kirjastost, katos se o näi isos paikas lavvantainaki auki. Käveli kymmene metrii ja hoksasi, et hetkone, siältähä mää pääse nettii kattoon sähköpostist se huanee nummero! Niimpä hetke pääst mul oli petipaika nummero korjus. Huh. Jälkee päi mää hoksasi, et kylhä mää olsi sen sähköposti saanu kaivettuu kännykä kauttaki auki, mut e siin kohtaa viäl sitä hoksannu. Sitä paitti mun vanha kännykkäni o aika epäluatettava, jote sevvarraa ei parantunu luattaa. Tulipaha tutustuttuu pikasest paikallisee kulttuuripaikkaanki. Kiitos vaa Jyväskylä kaupunkinkirjastol.

Suame käsityä museos kulu pari tuntii. Jo pelkästää myyntipuali oli kiinnostavvaa katteltavvaa, näyttelyist ny puhumattakaa. Pääsi jopa vähä ohjaamaa yhel nuarel ihmisel mite kankaspuit käytetää. Käsityät oli vessaski, tosi vaa printtin, mut näi yhtäkkii kattottun ei paljoo erroo oikeest matost, vai mitä?

Kassal oli myynnis hiano tarvikepussi käsivärjättyy lankaa ja pampupuikot sekä lapaste ohje. Lanka oli nii kutkuttava värine et oli pakko ostaa. Ehtool hotellis tuli siitä värkättyy lapase alkuu. Tosi heti tein ohjeesee omat muakkaukset. Pitihä sihe mallii jottai ommaa saara. Nua pampupuikot ei kyl sit sovi mun kätteeni. Taipuu ja mennee kutoes nii vonkulalle ettei tahro uskaltaa lainkaa täysillä verellä. Koton mää vaihroi heti kutimee metallipuikot. Sejjälkee alko tapahtuu paljo noppeemmi ja tuli tasasempaa jälkee.

Ko mää tuli parin tunnin pääst museost ulos, oli alkanu sattaan. Kipiti Sokoksel vähä soppaileen ja kaffeel. Sit mä tein vähä eväsostoksii ja taapersi yltyväs vesisattees hotelli suajii. Molin suunnitellu, et meen vähä iltaa istuun johonki terassil. No, ei oikee innostanu kaatosattees. Niimpä mää istuskeli kotosest hotellihuanees, söin evväit, kattelin telkkarii ja kuroin tota lapast. Sikses aika rentouttavaa, ko koton olis kumminki tarvinnu touhuta kaikkee muutaki. Ei mikkää huano ehtoo.

Seuraavan aamun mää sit taas hyppäsi linjapiilii ja körötteli sen kyytis kotio. Mukava reissu, ei ollu kiiruun kiärää perillä, eikä kukkaa turhaa hoputtamas etteempäi. Ton puhelime oon sit reissun jälkee kyl vaihtanu uurempaa versioo. Sattuneesta syystä.

Nallei

Nonni, nyssaa sit huilat nallenäyttely jälkee. Soon ny purettu ja nallet o pääsääntösesti omil paikoillaa. Jokune pitkämatkalaine o viä reissun pääl, mut kyl ne kaik kotions löytää.

Nymmää voin sit esitel ne viimoset nallet, mikkä ei o tääl viä esiintynykkää, mut näyttelys kyl olivat.

Ceciilia Corneelia Charlotta o ammatiltaa puutarhuri. Häne mää tein yhrel opiskelukaverilleni tilauksest. Tilauksee kuulu et puutarhahatu pitää olla semmone vähä rähjäne ja nallenki sen näköne et soon ollu puutarhahommis. Tämmösenä hän sit essiinty näyttelys.

 

Kyl mää olin tota nallee vähä pyäritelly mun kukkasmaas ennenko mää sen omistajallee luavuti, mut ei sitä multaa varpais paljoo nävy. Hatu mää punoi vanhast paperinarust vanha ruskee kalalanka avul ja jäti sihe tommosii repsakkeit niinko vanhas hatus o. Essukankas löyty vanhoist varastoist.

Corneelius Koikkalaine o ammatiltaa metsuri. Häne miälestää o hianoo verel tukkei mettäst mönkijällä. Ajelee hän sil sit vappaa-ajallaanki ympäri maita ja mantuja. Soon nii mukavaa ko moottori pärisee ja matka etenee.

Metsurin liivikankaat o ehtaa enstexii, osaks iha ikivanhaa varastoo, osaks löytöpallaa kankaskaupast tält kesält. Puine mönkijä löyty viime kesän Humppilast. Tää nalle varusteinee kuuluu yhrel mettänomistajal, kuinkas muuto.

Donaldo o rantapoika, joka iskee naisia rollarin kiilto silimis mennen tulle rantahiatikoil. Nimestki voi päätel et vähä kavvempana ko Yyteris. Mut hälle kävi kyl tänä kesän vanhanaikasesti. Poika nääs kohtas Doorikse, vertaisensa, ja kaikkiha sen tiätää, millai siinä kävi. Dooris nääs o toisellaine, Dooris o mailmannaine... Donaldolta polvet petti ja nysse palvoo Doorista, vaikka tytsi vaa miättii, et onk mu huivi hyvi.

Donaldo o tehty iha oikeesta mohairkarvakankaasta ja uimapuku o trikoost. Dooris o ommeltu polyesterikarvast ja sen täytteenäki on polyesterivannuu. Nivelet, silmä ja nenä o turvasellasii, eli Doorikse vois antaa vaik pikkulapsel leikkikaluks iha nykyistenki lelulakie mukkaa. Doorikse hame o vuarikankast, toi oranssi nauha piti hakkee iha varta vaste kankaskaupast, samoin ko toi hiano orkantsahuivi. On se vaa nii hiano naine, ei o mikkää ihme, et Donaldolt meni pasmat sekasi pahan kerra.

Mää pirin myäs tyänäytöst näyttelys muutamana päivänä. Siäl mää tein sellast piänt vaaleenpunast nallee, perheellissäyst Mettälän perheesee. Täs onnyssit Kaarina, Kallen ja Kertun tytär sekä Killen pikkusisko.

Kaarina synty viime torstaina klo 17.15, just sopivast päivää ennen ko näyttely loppu. Hän o viistoist senttimetrii pitkä ja iha vavva viä.